Lady Gagan bileasu osoittautui läpinäkyväksi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

MTV Video Music Awards -tapahtumassa paljastavissa bikineissä esiintynyt Lady Gaga on viime aikoina shokeerannut jälleen pukeutumisellaan. Viimeisin asuyhdistelmä koettelee jälkeen hyvän maun rajoja. Neitokainen lähti juhlimaan Boujis-yökerhoon Lontoossa ollessaan.

Hänen vaatevalintansa oli omiaan nostattamaan kulmia. Lady Gaga nähtiin nimittäin valkoisessa läpinäkyvässä bodyssa, joka ei tähden rintamusta peitellyt.

27-vuotias Lady Gaga, eli Stefani Joanne Angelina Germanotta, pääsi aikoinaan laulajauran alkuun, kun r&b-tähti Akon huomasi tällä olevan sanoittamisen lisäksi kykyjä laulajana. Hän otti neidon omaan levy-yhtiöönsä Kon Live Distributioniin ja auttoi oman materiaalin säveltämisessä. Vuonna 2008 julkaistun The Fame -esikoisalbumin menestyksen myötä neitokaisen kohtalo oli sinetöity superjulkisuuteen.