Nainen käveli pubista kotiin – python iski kadulla jalkaan kiinni

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kerroimme taannoin Floridassa sattuneesta tapauksesta, jossa pythonkäärme hyökkäsi turistien kimppuun suistoalueella. Tapauksesta tallentui myös kuvamateriaalia. Nyt nainen on joutunut pythonin hyökkäyksen kohteeksi Britanniassa.

Swanseassa asuva Sue Cull oli kävelemässä paikallisesta pubista kotiin. Hänen askelluksensa keskeytyi, kun suuri pythonkäärme tarrasi hampaillaan hänen jalkaansa. Otus puri naista molempiin jalkoihin ja jätti hänet tärisemään tien poskeen.

Cullin kasvot turposivat myrkyn takia, eikä kotihoito onnistunut verenvuodon vuoksi. Lopulta hänet kuljetettiin sairaalaan. 47-vuotiaan naisen mukaan sairaalahenkilökunta oli ällistynyt, koska he eivät olleet koskaan joutuneet käsittelemään pythoninpuremaa.

– Se on outoa. Kävelet ympäriinsä, etkä uskoisi, että pian python hyökkää kimppuusi. Jos poliisi olisi kertonut, että käärme oli vapaana, en olisi kävellyt ruohikolla. Olen onnellinen, ettei se myös kuristanut minua, kertoi Sue Cull Daily Mirror -lehdelle.

Pythonin kerrotaan olleen karannut lemmikkikäärme. Eläin oli ilmoitettu kadonneeksi ja se palautettiin välikohtauksen jälkeen omistajalleen. Pythoneiden purema ei ole hengenvaarallinen. Sen sijaan käärmeet tappavat saaliinsa tukahduttamalla, joten Suella oli onnea matkassa.

Uusimmat