Guggenheim Kouvolaan! Facebook-ryhmä kasvaa räjähdysmäisesti

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Facebook toimii nykyään parempana äänitorvena kuin aikaa vaativat kansalaisaloitteet tai viralliset hakemukset. Guggenheim-museo on noussut hiljattain suomalasten puheenaiheeksi, kun museon takana toimiva säätiö esitti Helsingin kaupungille uuden ehdotuksensa.

Edellinen museohanke kaadettiin Helsingin kaupunginhallituksessa niukasti äänin 7 – 8. Kuten aiemminkin, on Guggenheimin suurimmaksi kiistakapulaksi noussut raha. Asiantuntija-arvioiden mukaan museohanke ja sen ylläpitäminen tulisi maksamaan veronmaksajille kohtuuttomasti. Vaikka Guggenheimin säätiö on teettänyt aiheesta kannustavia laskelmia muun muassa uusien työpaikkojen ja turismin lisääntymisen suhteen, ovat helsinkiläiset epäileväisiä museon tarpeellisuudesta.

Asiaan on ehdotettu uutta ratkaisua kansalaisten taholta. Facebookiin on nimittäin perustettu pilke silmäkulmassa yhteisö, jonka nimi on Guggenheim Kouvolaan. Yhteisö on kasvanut päivässä muutaman hengen ryhmästä huomattavasti yli tuhathenkiseksi ihmisrintamaksi. Ryhmässä on jo yli tuplasti enemmän jäseniä kuin Guggenheim Helsinki -ryhmässä.

Talousongelmissa painivalla Kouvolan kaupungilla ole mahdollisuutta ottaa miljoonahanketta vastaan, mutta vitsi levinnyt sosiaalisessa mediassa jo niin pitkälle, että ryhmä aloittaa omien T-paitojen painamisen. Kouvola on saavuttanut ennenkin kyseenalaista huomiota mahtipontisilla teoillaan, joista muistetuin lienee teollisuusalueelle aikoinaan rakennettu kiinalaiskaupunginosa China Center.