Alex Kunnari ja Heikki L saivat merkittävän levytyssopimuksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimaisen elektronisen musiikin tähtiin lukeutuvat Alex Kunnari ja Heikki L ovat solmineet julkaisusopimuksen maailman suurimman dance-labelin, Ultra Musicin, kanssa. DJ-kaksikko julkaisi kesällä singlen City Of Sin, jolla on mukana Good Charlotten laulaja Joel Madden.

Uuden sopimuksen myötä single julkaistaan myös Yhdysvalloissa, jossa EDM-markkinat ovat kovassa kasvussa.

– Pakko sanoa, että nyt on todella hieno fiilis sekä ehkä jopa hieman epätodellinen. Tällaista olen odottanut koko DJ-urani ajan ja nimenomaan julkaisusta maailman suurimman dance labelin Ultra Musicin kanssa, joka on enemmän kuin uskomaton asia, Alex Kunnari iloitsee.

– Ultra Music on maailman isoin EDM levy-yhtiö ja oma haaveni on ollut jo pitkään päästä heidän listoilleen. Olen tuottanut urani aikana musiikkia useille eri artisteille, jotka ovat menestyneet maailmalla, mutta fiilis on aivan toisenlainen, kun on itse täysin henkilökohtaisesti mukana tässä projektissa, Heikki L jatkaa.

Palmdalen aavikolla Kaliforniassa singleen kuvattu video on massiivisimpia videotuotantoja, joita suomalainen artisti on koskaan tehnyt. Palmdalen aavikolle paahtavaan 46 asteen kuumuuteen vietiin DJ-kaksikon lisäksi iso tuotantotiimi, neljä rekkaa ja yksi megatähti. Videon on ohjannut Sami Joensuu.