Kaksinaamainen taide hämmästyttää verkossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Taidetta on monenlaista, mutta yleensä mielenkiintoinen idea tai kikka saa enemmän ihailijoita kuin perinteinen öljyvärityö latoineen ja peltomaisemineen. Nyt verkossa leviää Sebastian Bieniekin kaksinaamaiset valokuvat, jotka saavat ihmiset hieraisemaan silmiään.

Sebastian on nimittäin ikuistanut kasvoille toiset kasvot, jotka saavat aikaseksi oudolta, mutta samaan aikaan kiehtovalta näyttävän efektin. Teoksissa on maalattu ihmisen poskelle toiset kasvot siten, että kuva jää mallin silmän ja korvan väliin. Katso kuvat tästä.

Valokuvasarjassa on useita eri otoksia, ja taiteilija on julkaissut niitä myös Facebookissa saavuttaen suurta suosiota. Hänen ideansa saattaa innoittaa myös muita kokeilemaan samaa, ja jäämme odottamaan tuleeko tästä tyylistä uusi kuvatrendi lankuttamisen ja ankkailmeen lisäksi.