Jenelle Evansin rinnat paisuivat – huhut lähtivät heti liikkeelle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

MTV-kanavan Teen Mom -realitysarjan tähti Jenelle Evans tatuoi kesällä nykyisen kumppaninsa Nathan Griffithin nimen ambigrammina lanteilleen. Nyt verkossa kiertää huhu, että Nathan olisi saattanut naisen raskaaksi.

Jenelle on kiistänyt raskausväitteet jyrkästi. Olettamukset lähtivät käyntiin naisen Twitter-tilin kuvista, joissa näyttää kuin hänen rinnat olisivat paisuneet paria kokoa suuremmiksi.

Lisäksi yhdessä kuvassa Nathan pitää isällisesti kättä naisen pömpöttävän vatsan päällä. Jenelle on itse sanonut olevansa vain lihava, vaikka naisessa ei ole normaaliin silmään piiruakaan ylimääräistä.

Jenelle Evans tunnetaan naisen heroiinikoukusta, vankilatuomioista ja sotkuisesta suhteesta entisiin miehiinsä. Hän löysi hiljattain uuden romanssin seksikkäästä Nathan Griffithistä. Parin lempi on leiskahtanut niinkin kuumiin lukemiin, että Jenelle muutti miehen luo asumaan. Tällä hetkellä teiniäiti elää täysin eri kaupungissa kuin Jace-poikansa ja Barbara-äitinsä.