Kuolleet Hollywood-tähdet tienaavat jättiomaisuuksia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Popin kuningas Michael Jackson kuoli vuonna 2009, mutta on siitä huolimatta päätynyt edelleen toistuvasti otsikoihin. Viime aikoina muusikko on ollut runsaasti esillä mediassa, sillä hänen kuolemastaan tuomittu kohulääkäri Conrad Murray pääsee pian vapaalle jalalle.

Nyt Michael Jackson on noussut Hollywoodin tämän vuoden parhaiten tienaavaksi kuolleeksi tähdeksi. Forbes-lehden tekemän tutkimuksen mukaan Jackson syrjäytti tienaamallaan 160 miljoonalla dollarilla kärkipaikalta edellisvuonna eniten tienanneen Liz Taylorin. Syynä uskotaan olevan esimerkiksi muusikon inspiroiman Circque du Soleil -esityksen.

Listan toiselle sijalle pääsi laulaja 55 miljoonaa dollaria ansainnut Elvis, kun taas kolmannelle sijalle ylsi Tenavat-sarjakuvan luoja Charles Schulz 37 miljoonalla. Edellisvuoden eniten tienannut kuollut julkkis Liz Taylor oli tänä vuonna listalla vasta neljäntenä, ansaittuaan 25 miljoonaa dollaria. Viidenneksi ylsi reggaeartisti Bob Marley, jonka postuumit tulot olivat vuoden aikana 18 miljoonaa dollaria.