Will.i.am retosteli työnarkomaniallaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monet ammattiaan rakastavat ihmiset saattavat ajoittain miettiä, tekevätkö he kenties liikaakin työtä. On eri asia olla töissä kaupan kassalla aamuseitsemästä neljään kuin esimerkiksi tehdä luovaa työtä. Tämän tietää myös räppäri Will.i.am, joka kehuskeli asialla.

Työnarkomaani tai ei, mies on joka tapauksessa ylpeä siitä, ettei koskaan lepää. Kova työmies retosteli asialla Twitter-blogissaan, kun häneltä kysyttiin vapaapäivän pitämisestä. Artistin mukaan hänellä ei niitä ole.

– Vapaapäivä??? Ajanhukkaa… Kuvittele, että aivosi ja sydämesi sanovat, että otamme vapaapäivän? En voi lopettaa. Rakastan työtä, kertoi Will.i.am blogissaan Female First -sivuston mukaan.

Will.i.am, eli William James Adams on amerikkalainen rap-artisti, laulaja, musiikkituottaja, näyttelijä ja The Black Eyed Peas -yhtyeen perustajajäsen. 38-vuotias mies on osaksi jamaikalainen. Hänen on huhuttu viime aikoina perustaneen oman tieteislaboratorion, jossa hän rakentelee omaa teknologiaansa. Räppäri tuotti Britney Spearsin uuden albumin ja aikoo esiintyä neidon kanssa tämän Las Vegasin show’ssa.