Tässäkö syy Lady Gagan ällistyttäviin asuvalintoihin?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Lady Gaga erosi äskettäin poikaystävästään näyttelijä Taylor Kinneystä, joka sai tarpeekseen neitokaisen työnarkomaniasta. Gagan kerrotaan antaneen audienssin miehelle vain kerran kuukaudessa, mikä ei miestä miellyttänyt.

27-vuotias laulaja nähdään aika ajoin toinen toistaan erikoisemmissa asuissa, joita ei voi läheskään aina kutsua kauniiksi. Lady Gaga on viimein paljastanut syyn tyylivalintoihinsa. Poppari kertoo kuulleensa ääniä päässään nuorempana, ja kehittäneensä niiden ansiosta pukuja selvitäkseen hulluudestaan. Neitokainen on kertonut aiemmin teini-iän huumeaddiktiostaan ja taistelustaan masennuksen kanssa.

– Käsittelen niin hulluuttani. Lapsesta asti olen kuullut ääniä päässäni, ja pitkään join ja käytin huumeita. Puvut ja taiteilijana oleminen pelastivat minut. Saan iloa luovuudesta – se on psykedeelinen kokemus minulle, kertoi Lady Gaga Graham Nortonin keskusteluohjelmassa.

Lady Gaga, eli Stefani Germanotta, kasvoi rikkaan ja uskonnollisen perheen jäsenenä. Hänet kasvatettiin Manhattanilla, jossa hän osallistui katoliseen tyttökouluun. Laulajattaren Joe-isä omistaa Joanne-trattorian Isossa Omenassa Central Parkin lähellä. Kyseinen paikka on ollut otsikoissa sen takia, että se on joutunut terveysviranomaisten syyniin.

Uusimmat