Lady Gaga tyrmistytti strippariasussa kadulla – minne vaatteet jäivät?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Popkaunotar Lady Gaga on monilahjakkuus, joka sanoittaa ja säveltää itse kappaleensa. Neitokainen kutsuu itseään performanssitaiteilijaksi, mikä näkyy tämän jokapäiväisessä asustuksessa paremmin kuin hyvin.

27-vuotias Lady Gaga, eli Stefani Joanne Angelina Germanotta, on nyt ikuistettu New Yorkin keskustasta vähissä pukeissa. Kylmä sää ei ilmeisestikään haitannut, sillä poptähti oli verhonnut vartalonsa pelkkään alusasuun ja hänen päällään viime aikoina usein nähtyyn ruudulliseen flanellipaitaan. Moni ei välttämättä olisi erottanut kadulla kulkevaa naista ilotytöstä.

Lady Gaga on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin on juuri päivänvalon nähnyt ARTPOP. Odotettu julkaisu sisältää muun muassa Do What U Want -singlen, jossa Gaga duetoi r&b-komistus R. Kellyn kanssa. Ensimmäinen single Applause ei menestynyt odotetunlaisesti fanien keskuudessa. Gaga on paljastanut kuvanneensa dokumentin elämästään ja ARTPOP-levyn luomisesta. Se julkaistaan faneille ”joululahjana”.