Mies päätti tavata 730 Facebook-kaveriaan tosielämässä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Facebookin kaverilista on monille pelkkä ihmissuhteiden verkosto, ja todellisuudessa vain harva tapaa listalla olevia kavereita kasvotusten. Toiset pitävät niin sanotusti turhia ihmisiä listallaan joko velvollisuudesta tai siksi, että puolitutut ovat yksinkertaisesti unohtuneet sinne.

Joillakin on periaate, että mikäli ei ole ollut tekemisisä kaverilistallaan olevan ihmisen kanssa yli vuoteen, saa se automaattisesti lähtöpassit. Nyt englantilainen 38-vuotias Daniel Shaw on aloittanut ihailtavan projektin, jonka tarkoituksena on tavata 730 hänen kaverilistallaan olevaa ihmistä yhden vuoden aikana.

Telegraphin mukaan mies aloitti hankkeen elokuussa, ja hänen on pakko tavata vähintään kaksi kaverilistalla olevaa henkilöä yhden päivän aikana. Tähän mennessä hän on tavannut 129 kaveriaan. Siitä huolimatta urakka on suuri, sillä läheskään kaikki kaverit eivät asu edes samalla mantereella, vaan hän joutuu matkustamaan Japaniin ja Australiaan saakka.

Mies ottaa yhteiskuvan jokaisen tapaamansa kaverin kanssa ja kuvissa hänen päällään on sininen Facebook Friend -paita. Idea lähti Danielin serkun letkautuksesta, jonka mukaan mies ei ole tavannut puoliakaan kaikista Facebook-kavereistaan. Nyt tapaa.