Apu korkokenkien käyttöön – puudutusaine lievittää tuskaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Stilettikoroilla kävelemistä voidaan verrata kovan luokan trapetsitaiteiluun. Korot antavat näyttävyyttä, pituutta ja ryhtiä, mutta joskus niiden käytössä joudutaan tinkimään jalkojen hyvinvoinnissa. Nyt tähän on keksitty ratkaisu.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Sen sijaan, että naisen tarvitsisi kärsiä korkokenkien aiheuttamaa kipua, voi hän suihkuttaa jalkoihinsa uudenlaista puudutusainetta. Heel No Pain -tuotteen on keksinyt Beverly Hillsissä plastiikkakirurgina työskentelevä tohtori Randal Haworth.

Suihketta voi lisätä jaloille neljä kertaa päivässä ja se puuduttaa ja helpottaa kipua jo kymmenessä minuutissa. Korkokenkien liikakäyttö saattaa kuitenkin aiheuttaa lisäongelmia jalkoihin, joita ei välttämättä osaa välttää puudutussuihketta käyttämällä.

Kerroimme keväällä, että muotimaailman gurut paljastivat sisäpiiritietona, että tasapohjaiset kengät tekevät vahvasti tuloaan myös huippumuodin pariin. Tämä on ilouutinen etenkin niille naisille, jotka ovat kyllästyneet horjumaan korkeissa koroissa vain näyttääkseen hyvältä. Leidit tietävät, että korkokengillä käveleminen vaatii tasapainon lisäksi rautaista ryhtiä ja lihaskuntoa.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat