Koulujen ja toimistojen kauhu – täydellinen kuminauhakonetuliase!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuminauhoista irtoaa hyödyn lisäksi myös hupia tylsiin hetkiin. Jokainen on varmasti jossain vaiheessa elämäänsä osallistunut esimerkiksi kouluissa tai toimistoissa kuminauhasotiin, joita käydään ampumalla kuminauhoja vastustajaa päin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kiitos internetin, pian myös kuminauhasodat ovat saamassa uuden ulottuvuuden. Ukrainalaisen Alex Shpetniyn suunnittelema konetuliase laukoo nimittäin kuminauhoja ennennäkemättömällä nopeudella ja teholla.

Alex haki rahoitusta kuminauha-aseelleen Kickstarter-varainkeruusivuston avulla, ja tavoitteena oli alun perin kerätä 5.000 dollaria. Kiinnostus asetta kohtaan on kuitenkin ollut arvattua suurempaa. Varoja aseen kehittelemistä varten on kerätty jo yli 60.000 dollarin, eli noin 43.000 euron edestä.