Lapsi soitti hätänumeroon – odottamaton avunpyyntö hätäkeskukselle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Joulun alla hätäkeskus muistutti ihmisiä, että juhlapyhinä ei saa soittaa turhaan hätänumeroon, koska tällöin vie kallisarvoista aikaa aidosti apua kaipaavilta. Hätäkeskuksen mukaan hätänumeroon soitetaan joka päivä noin 8.500 puhelua, joista lähes 3.000 on hätänumeroon kuulumattomia soittoja.

Nyt YouTubessa on julkaistu video, jolla kuullaan, kuinka eräs neljävuotias on oppinut hienosti Yhdysvalloissa käytettävän 911-hätänumeron. Tenavalle on tullut kinaa mummonsa kanssa ja hän on päättänyt soittaa asiasta hätäkeskukseen. Lapsi kertoo hätäkeskuspäivystäjälle, että hänen mummonsa on ollut ilkeä ja pyytää viranomaisia hakemaan isoäitiä pois.

– Voisitteko lähettää Supermiehen hakemaan mummoni? pikkuinen kysyy videolla.

Onneksi hätäkeskuksen työntekijä on tilanteen tasalla ja ymmärtää pyytää mummoa puhelimeen. Puhelu loppuu nauruun, kun isoäiti kertoo heille tulleen erimielisyyksiä alusvaatteiden pukemisesta. Video on kurkistus TLC-televisiokanavan uuteen Outrageous -televisiosarjaan, jossa esitetään nauruhermoja kutkuttavia hätäpuheluita.

Uusimmat