Ökyilyn huippu kuin Bond-elokuvasta: Lentokone ja huvijahti yhdistettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa kärsitään parhaillaan pimeimmästä vuodenajasta, ja koska Etelä-Suomessa ei ole satanut edes lunta, on ilmasto hyvin kaukana sekä kesästä että kauniista talvesta. Moni haaveileekin pääsevänsä unelmien rantalomalle, jossa voisi ottaa aurinkoa upean jahdin kannella drinkkejä nautiskellen.

Kuva: Octuri
Kuva: Octuri

Yleensä kuitenkin tällaiselle jahdille pääseminen vaatii pienen lentomatkan ja unelmaloma muuttuukin silmänräpäyksessä kulkuneuvosta toiseen siirtymiseksi. Ei hätää, sillä muotoilija Yelken Octuri esittelee nyt uutuuslaitteensa, jossa yhdistyvät sekä vedessä seilaava jahti että ilmassa lentävä lentokone.

Kuva: Octuri
Kuva: Octuri

Lentämiseen ja seilaamiseen soveltuva kulkuneuvon käyttöä säädellään neljän maston avulla. Pystyssä ollessaan mastot toimivat purjeina ja vaakatasossa siipinä. Menopelissä on keittiö, wc, varastotilaa, oleskeluhuone ja useampi makuuhuone. Valitettavasti kulkuneuvoa ei ole vielä mahdollista saada tavallisten ihmisten käyttöön, sillä sitä on valmistettu vain yksi kappale Omanin sulttaanikuntaan.

Kuva: Octuri
Kuva: Octuri

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat