Tässä on vuoden 2013 parhaiten pukeutunut mies

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yksi vuoden 2013 puhutuimmista uutistapauksista oli paavi Benedictus XVI:n eroaminen virastaan helmikuussa. Uudeksi paaviksi valittiin Buenos Airesin arkkipiispana aikaisemmin toiminut Fraciscus, joka äsken paljasti työskennelleensä aikoinaan muun muassa yökerhojen portsarina.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Franciscus on saanut Esquire-lehden kunniamaininnan, sillä hänet nimitettiin viime vuoden parhaiten pukeutuvaksi mieheksi. Hän muun muassa ohitti naisten unelmauros Bradley Cooperin ja veikeän nuoriherra Joseph Gordon-Levittin. 76-vuotias katolisen kirkon johtohahmo sai tittelin yksinkertaisen tyylinsä ansiosta.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Newyorkilaisen Fashion Institute of Technology -laitoksen miesten vaatesuunnittelun professori Mark-Evan Blackman ylistää uuden paavin rohkeutta kuvastaa ajattelutapaansa pukeutumisensa kautta. Maallikon silmään paavin asu ei eroa edeltäjien kaavuista, mutta Blackman muun muassa kehuu sitä, että paavi ei pidä jalassaan punaisia vaan valkoisia kenkiä.

Katolinen kirkko valitsi alkuvuodesta uudeksi paaviksi argentiinalaisen 76-vuotiaan Jorge Mario Bergoglion, joka tunnetaan nyt nimellä Franciscus I. Paavin menneisyyden varjot heräsivät henkiin heti hänen valitsemisensa jälkeen. Heinäkuussa hän teki merkittävän kannanoton toteamalla, että homoseksuaalisuus ei itsessään ole syntiä, vaan pelkästään siihen liittyvät teot.