Tiedemiehet kehittivät pimeässä loistavan sian – katso video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pimeässä hohtavaa proteiinia käytetään luonnossa lähinnä viestintään, kuten parittelukutsuihin tai varoituksena pedoille. Esimerkiksi useat meduusat hyödyntävät kyseistä ainesosaa elimistössään. Nyt sen avulla voidaan löytää parannuskeinoja hankaliin tauteihin.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kiinalaiset tiedemiehet ovat onnistuneet tehtailemaan pimeässä hohtavia possuja. Kymmeneen sianpoikaseen ruiskutettiin muun muassa meduusoiden elimistöstä löydettyä ainesosaa, joka hohtaa pimeässä. Nyt kymmenen kiinalaista possua hohtaa pimeässä UV-lampun valon alla.

Testin avulla pyritään ymmärtämääm paremmin ihmisten geneettisiä häiriöitä ja parannuskeinoja esimerkiksi hemofiliaan. Tautia auttavia entsyymejä on edullisempi ja helpompi valmistaa eläintein kuin erillisten ja miljoonia maksavien tehtaiden avulla. Samankaltaisia testejä on tehty muuallakin maailmassa, kuten Turkissa, jossa taannoin tehtiin pimässä loistavia kaneja. Eläimiin ruiskutettu aine ei vahingoittanut possuja, Time raportoi.

Uusimmat