Narkkaripormestari ympäripäissään hampurilaisbaarissa – silminnäkijä kuvasi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadan itärannikolla sijaitseva Toronto on noussu maailmalla otsikoihin pormestarinsa Rob Fordin vuoksi. Miehellä on pahoja ongelmia huumeiden ja alkoholin kanssa. Hänestä tuli nopeasti internet-meemien aihe, ja onpa miehestä tehty jopa napin painaluksella crackin polttamisen myöntävä toimintafiguuri.

YouTube
YouTube

Nyt Rob Ford on kuvattu jälleen käyttäytymässä omituisesti julkisella paikalla, tällä kertaa torontolaisen pikaruokalan kassalla. Tiistaiaamuna kuvatulla videolla kaupungin pormestari höpisee epäselvästi, ja muun muassa haukkuu Toronton poliisipäällikköä Bill Blairia. Miehen puhe kuulostaa siltä kuin hän yrittäisi puhua jamaikalaisella aksentilla.

Toronton pormestari myönsi taannoin tehneensä virheitä elämässään ja vahvisti muun muassa polttaneensa crackia. Torontolaiset tahtovat pormestarinsa syrjään tai uudet vaalit, mutta Rob Ford on julistanut asettuvansa ensi vuonna uudelleen ehdolle pormestarivaaleihin. Moni yritys ja televisio-ohjelma on oletettavasti ottanut huumehässäkästä kaiken irti.