Räppäreiden huima tempaus – kuvasivat salaa musiikkivideon Pohjois-Koreassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

NBA-tähti Dennis Rodman vieraili taannoin Pohjois-Koreassa suunnittelemassa maan johtajan, Kim Jong Unin, syntymäpäiväjuhlien kunniaksi järjestettävää koripallo-ottelua. Mies onkin harvoja länsimaiden kansalaisia, jotka ovat päässeet tutustumaan suljetun valtion olosuhteisiin lähituntumasta.

YouTube
YouTube

Yhdysvaltalainen rap-duo Pacman ja Peso ovat onnistuneet nyt tekemään jotain, mihin tiettävästi harvat muusikot ovat pystyneet ennen heitä. Miehet nimittäin kuvasivat uuden Escape to North Korea -musiikkivideonsa Pohjois-Koreassa. Video kuvattiin salaa, sillä maan viranomaiset eivät suhtaudu myötämielisesti kameroiden kanssa maassa kulkeviin ulkomaalaisiin, etenkään amerikkalaisiin.

Washington D.C:stä kotoisin olevan rap-duon video rahoitettiin Kickstarter-varainkeruusivuston avulla saaduilla tuloilla. Miesten täytyi esimerkiksi kieltäytyä BBC-kanavan haastattelupyynnöstä ennen matkaansa, jotta maan viranomaiset eivät saisi vihiä heidän todellisista tarkoitusperistään. Videota voikin pitää eräänlaisena saavutuksena, sillä siinä saadaan harvinaista ensikäden tuntumaa suljettuun valtioon, sen nähtävyyksiin ja kulttuuriin.