Kohukuvat Justin Bieberin kotoa leviävät verkossa – huumeita avoimesti pöydillä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailmassa on seurattu viime päivinä poptähti Justin Bieberin pidätystä ja sen jälkipyykkiä. Toissailtana laulaja poistui Yhdysvalloista, kun hän lensi Miamista yksityiskoneella Panamaan päästyään sitä ennen vapaaksi takuita vastaan.

Viime viikolla poliisi teki Justin Bieberin kotiin kotietsinnän, jossa etsittiin valvontakameroiden tallenteita aikaisemmasta kananmunariehumisesta. Videoiden sijaan poliisi löysi kuitenkin asunnosta suuren määrän huumausaineita. Nyt TMZ-verkkojulkaisu on saanut käsiinsä valokuvia Bieberin asunnosta, jossa huumeita säilytetään avoimesti pöydällä.

Justin Bieberin karkotukseen Yhdysvalloista riittää jo pelkkä huumeiden hallussapito, ja toissa viikolla Justinin kotoa löydettiin suuria määriä kannabista. Rattijuopumus ja pidätyksen vastustaminen sekä kananmunaisku naapuriin riitävät nekin jo yksistään mahdolliseen karkottamiseen, mikäli laulaja katsotaan niihin syylliseksi. Bieberin karkotus olisi näin ollen lähes varma, mikäli hän ei olisi julkkis. Julkkiksilla on kuitenkin usein aivan omat muita lievemmät rangaistuksensa.