Koiranpentu yritti pysyä hereillä – rapsutuskaan ei auttanut

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Harva asia on yhtä hellyttävä ja söpö kuin karvainen koiranpentu. Mutta auta armias, jos kyseinen otus on vielä unenpöpperöinen ja pinnistelee pysyäkseen hereillä. Tällainen video on omiaan sulattamaan sydämiä.

YouTube
YouTube

YouTube-videolla nähdään corgin pentu, joka on nukahtaa isäntänsä rapsutuksesta huolimatta. Otuksen silmät lupsahtavat kerta toisensa jälkeen kiinni, vaikka sitä hellitellään melko kovakouraisinkin ottein. Viaton otus toivonee pääsevänsä vain rauhassa uinumaan ilman häiriötekijöitä.

Jos herääminen on maanantaiaamuisin vaikeaa ihmisille, eivät koiratkaan välttämättä halua nousta liian aikaisin. Kerroimme äskettäin eräästä otuksesta, joka ei tahtonut millään herätä uuteen päivään. YouTube-kuvaajan rapsutellessa karvakaveria tämä näytti vain vaipuvan uudestaan unten maailmaan.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat