Jolla-johtaja: ”Kännyköillä ei enää pitkää tulevaisuutta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella parhaillaan käynnissä olevassa liike-elämän Ice Live Business Forum -seminaarissa vieraili tänään myös suomalaisen Jolla-matkapuhelinyhtiön pääkehittäjä Marc Dillon.

Jolla julkaisi äskettäin ensimmäisen oman älypuhelimensa, joka on saanut monipuolisia kommentteja. Dillon kertoi puheenvuorossaan uskovansa, että matkapuhelinten ala tulee mullistumaan selvästi lähivuosina.

– Olemme nyt mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä en usko, että nykyisen kaltaisilla puhelimilla on kovinkaan pitkä tulevaisuus edessään, Marc Dillon kertoi Tampereella.

20140131-143949.jpg

– Ajamme yhä autoilla, joissa on neljä rengasta ja ratti, mutta kun katselet ympärillesi, niin puolet ihmisistä tuijottaa kädessään olevaa laitetta. Uskon, että kehitys on menossa kohti puettavia laitteita, kuten älylaseja. Itse haluaisin piilolinssit, jotka toimisivat näyttönä.

– Me olemme kehittäneet uusien innovaatioille alustaksi Sailfish-käyttöjärjestelmän, joka on skaalattavissa eri kokoisille laitteille kelloista televisioihin ja tietokoneisiin. Voimme tehdä yhteistyötä muiden kanssa kehittääksemme innovaatioita, jotka yhdistävät ideoita ja ihmisiä, Dillon lisäsi.