Miley Cyrus hieroi takamustaan hevosta vasten

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Miley Cyrus mainosti taannoin MTV Unplugged televisioesiintymistään omintakeisella kuvalla, jossa hän poseerasi rinnat paljaana stetsonissa ja hänellä oli suussaan omituiset tekohampaat. Äsken esitetty akustinen keikka oli mainoksensa veroinen – eli hyvin omituinen.

Nykyisin artistien täytyy erottua valtavirrasta, mikäli tahtoo nimensä jokaisen lehden sivuille. Omituiset ja kyseenalaiset keinot piirtyvät paremmin ihmisten verkkokalvoille, ja yksi tunnetuimmista muistijälkien tekijöistä on Miley Cyrus.

YouTube
YouTube

ENTV on nyt listannut MTV Unplugged -esityksen viisi kohokohtaa. Se ei pelkästään nimittäin riittänyt, että lavalla esiintyi Mileyn kanssa lyhytkasvuinen mini-Miley, vaan neitokainen muun muassa twerkkasi jättikokoisen hevosen kanssa. Lisäksi hän kosketteli itseään rintoihin ja haaroväliin, vaikka naisen oma isä istui katsomossa.

Laulaja myös vitsaili taannoisesta Robin Thicken kanssa suoritetusta lavashow’sta ja käytti kannabislehdellä koristeltua korvanappia. Suurin momentti oli kuitenkin yhteislaulu supertähti Madonnan kanssa. Naiset hinkkasivat toisiaan yhteen kuin nuoret naiset yökerhon tanssilattialla.

Uusimmat