”Facebook voi tuhota parisuhteen”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ennen parisuhteen vaikeimpana aikakautena pidettiin yhdessäolon seitsemättä vuotta, ja mikäli siitä selviää kunnialla, kestää parisuhde suuremmalla todennäköisyydellä koko loppuelämän. Tuoreen kyselyn mukaan pariskunnat ovat yhdessä enää keskimäärin vain kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta.

Sosiaalinen media ja sen suosio luovat pariskunnille uudenlaisia haasteita. Esimerkiksi Facebookilla on paljon vaikutuksia seurustelemiselle, koska jo pelkkä flirttaileminen tapahtuu suurimmaksi osaksi verkossa. Tavat ovat muuttuneet siten, että ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa sosiaalisen median avulla, jolloin myös vaikutuksen tekeminen on muuttunut helpommaksi ja rohkeammaksi.

Naiset pelkäävät miestensä liehittelevän muita naisia Facebookissa ja miehet pelkäävät naisten keskustelevan syvällisiä muiden korstojen kanssa. Femail Firstin mukaan sosiaalinen yhteisömedia voi myös koukuttaa käyttäjänsä siten, että oma rakas unohtuu, kun nenä on jatkuvasti kiinni älypuhelimen ruudussa.

Vouchercodes Pro -sivuston tekemän kyselyn mukaan jopa 17 prosenttia parisuhteista on mennyt poikki siksi, että Facebook viel liikaa huomiota. Älä siis kirjaudu parisuhteesta ulos, kun menet Facebookiin. Kirjaudu ennemmin ulos sosiaalisesta mediasta.

Sosiaalisen median vaikutusta ihmisen mieleen onkin tutkittu ahkerasti. Kerroimme taannoin Wisconsin-Madison yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan Facebookin käyttäminen vaikuttaa huomattavasti ihmisen itsetuntoon.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan oman profiilin selailu jopa vain viiden minuutin ajan voi vaikuttaa omaan itsetuntoon positiivisesti ”syvällä, alitajuisella tasolla”. Ilmiön taustalla on se, että omassa profiilissa esitellään luonnollisesti vain hyviä asioita itsestään. Aiemmat tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, kuinka yhteisöpalvelun käyttäminen voi lisätä narsismia, vahingoittaa itsetuntoa sekä toimia nettikiusaamisen tapahtumapaikkana.

Uusimmat