Irti vartalohäpeästä – näin näyttävästi ylipainoinen voi tanssia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monet ihmiset eivät uskalla lähteä aerobic- tai tanssitunneille, koska ovat hieman ylipainoisia. Yhteiskunnassa on syvään juurtunut käsitys siitä, että muutaman liikakilon jälkeen henkilön kömpelyys olisi samalla kasvanut huippulukemiin. Nyt eräs tanssivideo todistaa tämän ajatuksen vääräksi.

YouTube
YouTube

Blogisti ja radiotuottaja Whitey Thore on ylipainoinen nainen, joka on harrastanut tanssia nelivuotiaasta lähtien. Hän myös opetti tanssia Greensboro Dance Theatressa 16-vuotiaana, mutta lopetti lajin yliopistossa lihottuaan huimasti. 160-kiloinen Thore päätti palata lajin pariin, kun Thoren tuottaman radion aamushow’n juontaja Jared Pike ehdotti, että hän voisi tehdä Fat Girl Dancing -videosarjan YouTubeen.

Videoilla nähdäänkin neitokaisen tanssikykyjä. Hän lanseerasi samalla No Shame Body -kampanjan jolla hän pyrkii herättämään keskustelua kehon hyväksymisestä naisten keskuudessa. Thore pyrkii vähentämään naisten vartalostaan kokemaa häpeää, uutisoi Huffington Post.