Huolestuttava tieto: Näin moni aikuinen luulee Teräsmiestä Raamatun henkilöksi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Raamatun perusasiat kuuluvat ihmisen yleissivistykseen. Niitä on meille suomalaisille taottu päähän niin pyhäkoulussa kuin koulun uskonnon tunneilla. Harvalle ihmiselle Aatami ylipäätään on tuntematon kaveri. Uusimman brittitutkimuksen mukaan tietämys Raamatun asiasisällöstä on kuitenkin heikentynyt.

Bible Societyn tekemässä tutkimuksessa selvisi, että neljäsosa aikuisista kuvittelee Teräsmiehen olevan Raamatun sankari. Kolmasosa uskoo myös, että Harry Potter -kirjasarja perustuu uskonnolliseen tarinaan. Sama määrä ihmisiä ei kuitenkaan muista mitään Aatamin ja Eevan tarinasta, joka on siis luomiskertomus maailman synnystä ja syntiinlankeemuksesta.

Kuusi henkilöä kymmenestä ei ollut koskaan kuullut tarinaa profeetta Danielista, joka joutui leijonien luolaan. Yhdeksän vastaajaa kymmenestä ei tiennyt myöskään mitään kuningas Salomosta. Bible Society toivoisikin tutkimustulosten perusteella, että vanhemmat tutustuttaisivat lapsensa Raamatun kertomuksiin.

– Meidän pitää avata tietä uudelle sukupolvelle yhdessä vanhempien kanssa. Tarinat ovat yhtä inspiroivia ja provokatiivisia kuin ne olivat, kun ne kerrottiin ensimmäistä kertaa tuhansia vuosia sitten. Harvat lapset pääsevät enää kuulemaan ja pohtimaan sitä, mitä tämä elämää muuttava kirja sisältää, kommentoi Lontoon piispa Richard Chartres Daily Mirror -lehdelle.