Hai hyökkäsi kimppuun – surffari veti turpaan ja pelastui

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hait ovat viime kuukausina nousseet taas otsikoihin esimerkiksi Australiassa, jossa ne ovat surmanneet useita uimareita ja surffaajia. Kerroimme taannoin uudesta tekniikasta, jossa haihin kiinnitettävä laitteisto ilmoittaa Twitterin välityksellä lähestyvänsä uimarantaa.

YouTube
YouTube

Brittiläinen surffari Darren Mills oli ollut Uudessa-Seelannissa surffaamassa, kun hai hyökkäsi miehen kimppuun. Mies selvisi hyökkäyksestä hengissä kuin ihmeen kaupalla ja Associated Press kävi haastattelemassa miltei hain ruoaksi joutunutta miestä.

Darren kertoo ihmeselviytymisestään liikuttuneena, mutta naurahtaa yrittäneensä vetää haita nyrkillä sen hyökätessä. Isku ei välttämättä ollut turha, sillä surffarin henki säästyi tällä kertaa. Brittiläinen tunnustaa, että ei aio lopettaa rakasta harrastustaan painajaismaisesta tapahtumasta huolimatta.