Näin ihmiset reagoivat kun lapsi yritettiin kidnapata

Viihdeuutiset · Stara.fi

Youtubessa on nähtävillä runsain määrin erilaisia piilokameravideoita. Yleensä aiheet ovat humoristisia käytännön piloja, mutta joukkoon mahtuu myös videoita, joissa testataan ihmisten reaktioita vakaviin ja odottamattomiin tilanteisiin.

YouTube
YouTube

Youtuben FouseyTUBE-kanavalla nähdään nyt piilokameravideo, jossa nähdään, miten ihmiset toimivat varsin synkän ja dramaattisen tilanteen sattuessa heidän kohdalleen. Aran oloinen nuori lapsi pyytää ihmisiltä apua saadakseen soittaa vanhemmilleen. Poika kertoo aikuisille oudon miehen yrittäneen saada häntä autoonsa. Hetken päästä mies juoksee heidän luokseen, väittäen pojan valehtelevan ja olevansa tämän isä.

Aikuisten reaktiot tilanteeseen vaihtelevat. Osa puolustaa poikaa fyysisesti, ja yhdessä tilanteessa sieppaajaa esittävä mies saa jopa pippurisumutetta kasvoilleen. Yhdessä tapauksessa aikuinen näyttää soittavan viranomaisille lapsen ja miehen poistuttua. Mukaan mahtuu kuitenkin myös aikuisia, jotka eivät näytä välittävän pojan ahdingosta.

Piilokameravideon taustalla on Yousef Saleh Erakat -niminen kalifornialainen koomikko. Useimmat miehen sketseistä ovat perinteisten piilokameravideoiden tapaan humoristisia, mutta The Kidnapping Children Experiment -videolla hän yrittää lisätä ihmisten tietoisuutta lapsiin kohdistuvia sieppauksia kohtaan. Hän pyrkii erityisesti osoittamaan, että joissain tapauksissa tavalliset kaduntallaajat voivat estää pahimman tapahtumisen.