Peurat jäivät jäälle jumiin – mitä tekivät ilmatyynyaluksen kuljettajat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmiset onnistuvat usein pelastamaan pulaan jääneitä eläimiä lähes varmalta kuolemalta ja pitkältä kitumiselta. Nyt tällainen tilanne on tapahtunut, kun kolme peuraa oli jostain syystä lähtenyt ylittämään lahtea jäätä pitkin. Jää muuttui kuitenkin peilikirkkaaksi, ja peurat jäivät jumiin.

YouTube
YouTube

Nelijalkaiset eivät enää pysyneet pystyssä, joten ne eivät päässeet liikkumaan ja olisivat lopulta menehtyneet jäälle. Kaksi ilmatyynyaluksen omistajaa päättivät kuitenkin tehdä asialle jotain ja miehet menivät pienikokoisilla aluksilla pelastamaan peuroja. Lopulta miehet auttoivat peurat takaisin maalle.

Uusimmat