Naiset haluavat kiveä nänniin – äänekkäämmin kuin uskotkaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Curling sai suomalaisten herkeämättömän huomion, kun Markku Uusipaavalniemi johdatteli suomalaisjoukkueen vuonna 2006 Torinon olympialaisten loppuotteluun. Vaikka Suomi jäi tällöin hopealle, on kiinnostus lajia kohtaan säilynyt myös Sotshin talviolympialaisissa.

YouTube
YouTube

Curling on saavuttanut paljon virnistelyjä osakseen esimerkiksi lajin termien takia, sillä pelissä yritetään saada kiveä nänniin. Nyt kuitenkin YouTube-videolla nähdään curlingia pelaavia naisia, joiden suoritukset kuulostavat enemmän kamppailulajiin osallistumiselta kuin tarkkuutta vaativalta taktiikkapelaamiselta.

Videolla olevat pelaajat karjuvat, kiljuvat ja huutavat. Todellisuudessa naisten huuto ei vaikuta kivien kulkuun, mutta heidän käyttäytymistään huomaa, että neitokaiset eläytyvät lajiin koko olemuksellaan. Curling on kotoisin Skotlannissa, mutta sitä pelataan tätä nykyä eniten Kanadassa.