Saatana leikattiin pois elokuvasta – muistutti liikaa Barack Obamaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Medialla on paljon valtaa, ja joskus ilmiön syntymiseen ei vaadita muuta kuin se, että joku tekee huvittavan kommentin julkisesti. Nyt Saatana on leikattu pois tulevasta Son of God -elokuvasta, koska roolihahmo muistuttaa liikaa Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa.

Marokkolaisen veteraaninäyttelijä Mohamen Mehdi Ouazannin kuvat levisivät verkossa viime vuoden maaliskuussa. Pilailijat ehtivät kommentoida Saatanaa näyttelevän miehen ulkomuotoa, ja vertasivat häntä Obamaan. Son of God -elokuvan tekijät ovat kommentoineet harmistuneina yhdennäköisyyttä sattumaksi.

Hollywood Reporter -lehden haastattelussa tuottaja Roma Downey kertoi, että kommentit ovat vieneet sijaa elokuvan uskonnolliselta viestiltä. Hänen mukaansa ei ole hyvä, että näpäytysten ansiosta ihmiset puhuivat Jumalan sijaan Saatanasta. Sen takia Ouazannin rooli leikattiin kokonaan pois elokuvasta.

– Haluan Jeesus Kristuksen nimen kaikkien huulille elokuvan katsomisen jälkeen, joten leikkasimme Saatanan pois. Tuottaa minulle suurta tyydytystä kertoa, että paholainen on nyt leikkaushuoneen lattialla, kertoi Downey haastattelussa.

Son of God -elokuva perustuu hittiminisarjaan The Bible. Kyseinen kymmenosainen sarja oli jättimenestys Yhdysvalloissa ja sillä oli maassa noin 11 miljoonaa katsojaa.