Michelle Rodriguez yllätti – meditoi alastomana nurmikolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Latinotähti Michelle Rodriguezin seksuaalinen suuntautuminen on herättänyt mediassa vuosien varrella runsaasti spekulaatiota. Tähti paljasti taannoin Entertainment Weekly -lehdelle olevansa bi-seksuaali. Hänet on sittemmin yhdistetty esimerkiksi mallikaunotar Cara Delevigneen.

Michelle Rodriguez on aikaisemmin ilmoittanut, ettei aio esiintyä valkokankaalla ikinä alasti. Ilmeisesti päätös ei kuitenkaan koske sosiaalista mediaa, sillä nyt näyttelijätär nähdään jakamassaan Instagram-kuvassa vailla rihman kiertämää. Tuoreessa otoksessaan 35-vuotias tähti nimittäin harrastaa meditointia aurinkoisella nurmikolla ilman liiallisen vaatetuksen tuomaa taakkkaa.

– Ihanaa taukoa maallisesta kaaoksesta. En kaipaa kaupunkiin vaikka hyttyset käyvät hermoille täällä. Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta, Michelle Rodriguez kirjoitti kuvatekstissään.

Yhdysvaltojen Texasissa varttunut Michelle Rodriguez, oikealta nimeltään Mayte Michelle Rodriguez, teki läpimurtoroolinsa vuonna 2000 Girlfight-elokuvassa. Sittemmin näyttelijätär on nähty lukuisissa Hollywoodin suuren budjetin toimintaelokuvissa. Hän on esittänyt myös Ana Lucia Cortezin roolia suositussa Lost-sarjassa neljässä tuotantokaudessa.