Nukkuuko Lady Gaga meikit silmillään?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poppari Lady Gaga pääsi äskettäin otsikoihin, kun performanssitaiteililja Millie Brown oksensi värillistä maalia tähden päälle SXSW-festivaalien keikan aikana. Tempausta pidettiin erityisen mauttomana jopa ennenkin shokeeranneelta tähdeltä, ja esimerkiksi bulimiasta kärsinyt laulaja Demi Lovato tyrmäsi show’n saaman käänteen.

Twitter
Twitter

Nyt Lady Gaga on puolestaan herättänyt hämmennystä Twitter-kuvansa vuoksi. Tähti jakoi otoksen, jossa hän on menossa nukkumaan rankan työpäivän jälkeen. Tähdeltä on tosin ilmeisesti jäänyt iltapesu väliin, sillä hänellä on selfie-kuvassa kasvoillaan edelleen vahvat silmämeikit.

– Pitkä päivä täynnä harjoituksia on ohi. Tuntuu hyvältä päästä hikoilemaan! Nyt nukkumaan, Gaga twiittasi.

Aiemmin tällä viikolla Lady Gagan päälle oksentaneen Millie Brownin oksennusmaalaukset ovat maailmalla haluttua tavaraa. Hän tienaa niistä noin 20.000 puntaa kappaleelta. Nainen on tottunut työnsä saamaan kritiikkiin. Brown kuitenkin on kertonut, ettei yritä mainostaa bulimiaa taiteellaan. Lady Gaga on myös karistanut harteiltaan esityksen saaman negatiivisen vastaanoton sanomalla, että useasti oudoilta ja vääriltä tuntuneet asiat ovat muuttaneet maailmaa.