Torakat valtasivat miehen törkyasunnon – oksettava näky

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmassa käytetään vuosittain 540 miljoonaa dollaria, eli 414 miljoonaa euroa torakkayhdyskuntien tuhoamiseen. Yleensä torakat kuitenkin kestävät niitä vastaan käytettyjä torjunta-aineita hyvin, ja myrkyistä saattaa olla huomattavasti enemmän haittaa ihmisille.

Youtube
Youtube

Himohamstraajat -televisio-ohjelmassa päästään jälleen tutustumaan torakoiden valtaamaan asuntoon. Jakson trailerista selviää, että todella likaisessa kodissa asuva Seymour ei ole kokeillut torakoiden myrkyttämistä vähään aikaan. Kiiltäväsiipisiä ötököitä vipeltää joka paikassa ja miehen koti on niiden valtakunta.

Nyt jos koskaan videon katsojaa alkaa kutittaa, kun näkee torakat kiipeilemässä pöydällä, ovenkahvoissa, juomalaseissa ja sängyssä. Ystävät ja sukulaiset ovat katkaisseet välit häneen sitkeiden hyönteisten takia.

Torakan on sanottu selviytyvän jopa ydinpommista. Torakoita on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ihmisten on hyväksyttävä nämä inhottavat pikkueläimet osaksi elämää. Maailmassa on 428 eri torakkalajia, ja ne seuraavat meitä kaikkialle – jopa avaruuteen. Kotiin ne eivät kuitenkaan kuulu.