Skandaali paisuu: Coldplay-laulaja petti Gwyneth Paltrowia?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywoodin voimapareihin lukeutuneet Gwyneth Paltrow ja Chris Martin erosivat vastikään 11 vuoden avioliiton jälkeen. Syytä on vieritelty näyttelijättären niskaan, sillä hänen kerrotaan viihtyneen salamavaloissa rokkarimiestään paremmin.

Kokonaan välit eivät ole poikki, sillä Paltrow aikoo osallistua lasten kanssa miehensä Coldplay-yhtyeen maailmankiertueelle. Nyt julkisuuteen on vuotanut uusia tietoja Gwynethin ja Chrisin eron syistä. Martinin kerrotaan pettäneen vaimoaan Saturday Night Live -ohjelman assistentin kanssa, kun rokkari esiintyi ohjelmassa vuonna 2011 bändeineen. NBC-sivuston mukaan Coldplay-solisti firttaili avoimesti ohjelman jälkijuhlissa kyseisen naisen kanssa.

Moni on spekuloinut Chrisin ja Gwynethin liittoa avoimeksi. Ero on sujunut varsin ystävällisissä merkeissä, sillä julkkikset asuvat edelleen saman katon alla Miamissa ja pitävät huolta lapsistaan Applesta ja Moseksesta. Erouutisen kertomisen jälkeen he lensivät yhdessä Bahamalle perhelomalle.