Angelina Jolien kaksoisolento pakotti miehen seksiin

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Yleensä raiskaustapauksissa syytetään miestä naisen ahdistelusta. Joskus syy on kuitenkin naisessa, joka joko viettelee tai pakottaa haluttoman kaksilahkeisen kanssaan yhdyntään. Nyt eräs tällainen naarassusi on kaiken lisäksi ollut vielä Angelina Jolien kaksoisolento.

Romanialainen Luminita palkkasi 35-vuotiaan Nicolaen tuomaan Tulceassa sijaitsevaan kotiinsa laatikoita. Kun mies pääsi paikalle, 31-vuotias viettelijätär kiskoi uroksen sisään ja vaati häneltä seksiä. Miehen kieltäytyessä vamppi veti kymmensenttisen veitsenterän esiin ja pakotti uhrinsa riisuutumaan.

Nicolae pystyi aktiin vain kahdesti, ja kun kolmatta kertaa ei tullut, suuttunut Luminita iski miestä puukolla. Mies pakeni asunnolta ja soitti poliisille puhelimellaan. Perijocin ystävät kertoivat, että nainen tienaa elantonsa Angelina Jolien kaksoisolentona.

Nainen yritti kiinnijäämisensä jälkeen väittää olevansa hyökkäyksen uhri, mutta oikeuskäsittelyssä tuomio kääntyi Stanin puolelle. Nainen tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan, mutta tuomiota lyhennettiin neljään vuoteen, koska voimakas lääkitys tulkittiin lieventäväksi asianhaaraksi. Tapaus on tehnyt Nicolae Stanista paikallisen julkkiksen, ja mies saa harmikseen kuulla kettuilua aiheesta päivittäin, uutisoi Daily Mirror.