Mies pelkäsi päätyvänsä YouTubeen – soitti poliisille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

YouTubeen päätyviä videoita voidaan karkeasti jaotella markkinointimielessä julkaistuihin, yllättävistä asioista kertoviin ja täysin turhiin taltiointeihin. Yleensä parhaimpia viraalivideoita ovat ne, joissa arkisessa olosuhteessa on onnistuttu kuvaamaan jotain poikkeuksellista tai upeaa.

Nyt eräs Washingtonin Harold Placessa asuva mies soitti poliisille, koska pelkäsi joutuvansa YouTubeen. Hänen takapihallaan oli nimittäin orava, joka käveli ympyrää. Mies pelkäsi eläimen olevan myrkytetty. Soittaja ei kuitenkaan uskaltanut mennä auttamaan otusta, koska pelkäsi jonkun kuvaavan tilanteen videolle ja julkaisevan sen YouTubessa. Tapauksesta uutisoitiin paikallisen sheriffin tiedotuspalstalla lehdessä.

Toisinaan YouTubessa julkaistuista videoista tulee niin suuria nettihittejä, että niiden kuvaajat tienaavat videon mainostuloilla pienoisen omaisuuden. Osa videobloggaajista on saavuttanut myöhemmin maailmanmainetta myös YouTuben ulkopuolella.



Uusimmat