Maailman nopein polkupyörä kiitää 145 km/h

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Polkupyörällä pääsee usein liikkumaan kaupunkioloissa paikasta toiseen nopeammin kuin esimerkiksi julkisia kulkuneuvoja tai omaa autoa käyttämällä. Suomessa polkupyöräväylät ovat kuitenkin heikolla tasolla verrattuna muuhun Eurooppaan, jossa on usein polkupyöräilijöille omat ajokaistat.

YouTube
YouTube

Harva kuitenkaan tahtoisi kulkea polkupyörällään 145 kilometrin tuntivauhtia. Nyt se on kuitenkin mahdollista, sillä julkisuuteen on esitelty tulevaisuuden polkupyörä, joka tosin muistuttaa enemmän avaruusalusta kuin perinteistä jalkaveiviä. Uutuus on Liverpoolin yliopiston muotoilijaopiskelijoiden luomus ja sen nimi on Arion 1.

Tällä hetkellä virallisesti maailman nopein polkupyörä on amsterdamilainen Velox 3, ja se kulkee 133,5 kilometriä tunnissa. Nopeusennätys on tarkoitus rikkoa Arionin toimesta vielä tämän kevää aikana. Kulkuväline luokitellaan polkupyöräksi, koska siinä ei ole moottoria tai muita virtalähteitä kuin kuljettajan jalkavoimat.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat