Teinityttö haastoi Miley Cyrusin – laulaa hitin paremmin kuin esikuvansa?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Miley Cyrus on kokenut viime aikoina takaiskuja, sillä hän joutui perumaan esiintymisiään allergiakohtauksen vuoksi. Neitokainen yrittää parhaansa mukaan toipua ja päästä takaisin esiintymislavoille.

YouTube
YouTube

Yksi asia saattaa olla popparille hieman kyseenalainen kunnianosoitus – kun fani vetää oman kappaleen paremmin kuin tähti itse. Miley Cyrusin Wrecking Ball kuullaan YouTube-videolla nuoren neitokaisen esittämänä. Tyttö saa kappaleeseen enemmän tunnetta kuin Cyrus.

Miley Cyrus julkaisi viime vuonna Bangerz-albuminsa, ja samanaikaisesti tähti päätyi mediahuomion keskiöön tempauksillaan. Laulajatar erosi kihlatustaan Liam Hemsworthista ja on sittemmin jatkanut irvokkaan kielensä esittelyä ja bailaamista. Tähti tullaan näkemään kesän alussa Suomessa.

Uusimmat