Robottilennokit musisoivat huikealla videolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvallat ovat jo jonkin aikaa käyttäneet miehittämättömiä lennokkeja sotilaskäytössä esimerkiksi Afganistanissa ja muilla kriisialueilla. Lentävien robottikoneiden käytön uskotaan kuitenkin yleistyvän lähitulevaisuudessa myös rauhanomaisimmissa tarkoituksissa.

YouTube
YouTube

Tuoreella Flying Robot Rockstars -videolla tutustutaan miehittämättömiin lentoaluksiin, jotka ovat todelliseen hippityyliin päättäneet sotimisen sijaan käyttää taitojaan musisoimiseen. Huikealla videolla KMel Robotics -yhtiön lentävät koneet esittävät muun muassa kitaralla ja rummulla tunnettuja kappaleita.

Pienet lentoalukset soittavat muun muassa Richard Straussin legendaarisen kappaleen Also Sprach Zarathustra, joka tunnetaan parhaiten elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu. Elokuvan tärkeässä osassa on hiljalleen sekoava ja lopulta ihmisiä vastaan kääntyvä tietokone, joten mikä olisikaan sopivampi kappalevalinta kehittyneiden koneiden esittämäksi.