Tappajahai iski veneeseen – oli syödä sen merenpohjaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tappajahai-elokuvat kylvivät 1980-luvulla kauhua sekä aikuisten että lasten keskuudessa, kun moni vähensi uimista pelätessään haiden ilmestyvän paikalle. Todellisuudessa hait surmaavat vuosittain häviävän pienen määrän ihmisiä, joten niiden vaaroja liioitellaan yleisesti todella paljon.

YouTube
YouTube

Nyt eräs valkohai on oikeasti ollut Tappajahain tunnelmissa, kun se huomasi haita ikuistamaan tulleiden eteläafrikkalaisten kuvaajien kumiveneen. Hai ei nimittäin tainnut pitää kuokkavieraista ja siksi upotti suurikokoiset terävät hampaansa veneen kylkeen. Vene kärsi vakavat vauriot, mutta ihmiset onnistuivat pääsemään sillä juuri ja juuri rantaan.

Uusimmat