Lapsipotilaat tekivät eläintarhareissun Googlen älylaseilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Google Glass -älylasit mahdollistavat ihmisen näkökulmasta kuvattujen videoiden tallentamisen entistä helpommin. Tämä tuo uudenlaista näkökulmaa elämän tähtihetkiin ja muihin merkityksellisiin tapahtumiin. Googlen lasit päässä on jo kuvattu kosintoja, aikuisviihdettä, kirurgisia leikkauksia ja musiikkikeikkoja.

YouTube
YouTube

Teknologiaa voi käyttää helposti hyödyksi myös hyvän tekemisessä ja nyt Googlen älylaseja on viety Houstonissa sijaitsevaan lastensairaalaan pikkupotilaille. Koska lapset ovat liian sairaita vierailemaan itse sairaalan vieressä sijaitsevassa eläintarhassa, ovat Houston Zoon työntekijät auttaneet lapsia näkemään eläintarhan tapahtumia älylasien avulla.

Silmäkulmaa kostuttavalla videolla näytetään lasien avulla suoritettu videopuhelu ja lapset pääsevät eläintarhan työntekijöiden avustuksella kurkistamaan häkkien taakse eläinten asumuksiin. Googlen älylasit tottelevat äänikomentoja ja tunnistavat näkökentässä nähtäviä esineitä ja paikkoja.