Musiikki saa tulen elämään – tällaisia liekkejä ei ole ennen nähty

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tuli on elementtinä näyttävä ja soveltuu siksi erityisen hyvin esimerkiksi musiikkiesitysten show’n tueksi. Pyroelementtejä käytetään etenkin rockyhtyeiden keikoilla, mutta nyt netissä esitellään DJ:lle sopiva musiikin tahdissa liekkejään nostattava Pyro Board.

YouTube
YouTube

Veritasium esittelee YouTube-kanavallaan musiikin tahdissa liekkejä räiskivän tulilaudan. Ääniaaltojen aiheuttama paineenvaihtelu vaikuttaa suoraan liekkien syntymiseen, kun aalto työntää kaasua tietyn määrän ulos liekin poltettavaksi. Siniset liekit nousevat keltaisena korkeuksiin bassobiittejä mukaillen ja tuloksena syntyy varsinaisen näyttävä efekti.

Esittelimme taannoin videon, jolla näytettiin miltä äänitaajuudet näyttivät resonoivan hiekan piirtäminä. Mitä pienempi taajuus oli, sitä vähemmän hiekka loi levylle kuvioita. Tekniikassa hyödynnetään resonanssia, eli myötävärähtelyksi kutsuttua fysiikan ilmiötä, jota ilmenee esimerkiksi soittimissa, ihmisen äänielimissä tai vaikkapa ääniraudassa.