Mies myy Volvoaan – hulvaton mainosvideo huomataan varmasti

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Auton myyminen on nykypäivänä helpottunut erilaisten nettihuutokauppojen ja ostetaan ja myydään -sivustojen myötä. Eräs ruotsalaismies kuitenkin halusi taata, että hänen Volvo-merkkinen autonsa menee varmasti kaupaksi. Niinpä hän teki autostaan näyttävän mainosvideon.

YouTube
YouTube

Oikeiden automainosten hengessä tehty mainosvideo on täynnä hidastettuja tarkennuksia autosta. Videon puhujana kuullaan matalaääninen mies. Hauskalla videolla kerrottavat asiat kuitenkin poikkeavat hieman tavallisista automainoksista.

Mainoksessa esimerkiksi esitellään, kuinka vuoden 1993 Volvossa on sekä sisä- että ulkopuoli. Autosta kerrotaan löytyvän myös muun muassa kurvikas pakoputki, B-hepatiittia, neljä kädensijaa ja taidetta. Omalaatuisen mainoksen myötä valokeilaan noussut oranssi Volvo on myynnissä Malmössä 7.500 kruunulla. Vaihtoehtoisesti auto on myös ”vaihdettavissa todella pitkään Xboxiin”.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.