Poliisi pelasti ankanpojat kaivosta – huolestunut emo tyytyväinen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ankanpoikasiin liittyy monia tarinoita ja lauluja, joista yksi kertoo vuorten taakse leikkimään lähteneistä viidestä pienestä ankasta. Laulussa jokainen poikanen häviää yksi kerrallaan, kunnes äiti-ankka rääkäisee kunnolla, ja kaikki poikaset saapuivat takaisin kotilammelle.

YouTube
YouTube

Associated Press on nyt julkaissut videon, jolla kuullaan hätääntyneen ankkaemon huuto. Ankan iso poikasparvi on hävinnyt, ja piipitys kuuluu uima-altaan lähellä olevasta sadevesikaivosta. Pienet ankanpoikaset on vahingossa pudonneet viemäriin. Onneksi paikalle saapuu ihmisiä auttamaan ankkoja.

Poliisi kantaa poikaset noukkimisen jälkeen kauemmas lammelle ja äitiankka seuraa tietysti perässä. Lopulta koko konkkaronkka pääsee takaisin uiskentelemaan. Tosielämän tapahtumassa kävi melkein samalla tavalla kuin tutussa lastenlaulussa.