Kaksikuukautinen pikkuvauva hämmästyttää: Osasi sanoa ”I Love You”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lapset oppivat ensimmäisen sanansa yleensä noin vuoden ikäisenä. Puhe alkaa kunnolla kehittymään toisen elinvuoden aikana. Siksi erään kaksikuukautisen tyttölapsen puhujanlahjat hämmästyttävät toden teolla.

YouTube
YouTube

Kaksi vuotta sitten kuvatulla videolla nähdään, kuinka pienoikainen istuu isänsä sylissä. Perheen äidin Stephanie Passalacquan kuvaamalla ja julkaisemalla videolla lapsen isä toistelee tyttärelleen I love you -lausetta. Mies yrittää saada lastaan toistamaan saman perässään.

Videon loppupuolella pikkuneiti yllättävää kyllä vaikuttaakin sanovan isälleen rakastavansa tätä. Huikeaa videotallennetta on tähän mennessä käyty katsomassa 1,7 miljoonaa kertaa. Vaikka moni videota kommentoineista onkin esittänyt kysymyksiä siitä, sanooko pikkutyttö todella I love you, kaikki lienevät kuitenkin samaa mieltä siitä, että kyseessä on erittäin suloinen pikkuprinsessa.