Facebookiin uusi ominaisuus – kopioitiin Tinderistä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme viime syksynä, että Facebook on menettänyt viime aikoina yli kymmeniämiljoonia käyttäjiä pelkästään Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Suurin osa ihmisistä sulkee tilinsä turvallisuus- ja yksityisyyssyistä. Kuten tiedetty, kalastelee Facebook ihmisten tietoja mielellään.

Yksityistietojen keräämisen lisäksi sosiaalinen yhteisöpalvelu heijastaa aikansa trendejä. Facebook otti taannoin käyttöönsä oman Paikat-sovelluksensa, joka mukaili samanlaiseen ideaan perustuvaa Foursquare-applikaatiota. Nyt Facebook aikoo astua Tinderin tantereelle ottamalla käyttöön Ask-napin käyttäjätietojen, kuten parisuhdestatusten, yhteyteen.

Ideana on, että Facebookin käyttäjät voivat kysyä esimerkiksi parisuhdestatusta erikseen yhtä nappia painamalla, mikäli käyttäjä ei ole täyttänyt kyseistä kohtaa. Kysyjän tulee kuitenkin olla henkilön kaverilistalla. Kysyminen kattaa parisuhteen lisäksi muutkin stalkkauksen kannalta olennaiset seikat, kuten työn, koulutuksen, kotikaupungin ja tämänhetkisen kaupungin.

Uudistuksesta raportoinut Mashable virnuilee, että jos henkilö vastaa toisen esittämään kysymykseen parisuhdestatuksestaan, kertoo hän samalla seurustelutilanteestaan myös Facebookille, joka varmasti tallentaa tiedon tietokantaansa. Tämä jos mikä auttaa Facebookin kautta tapahtuvan markkinoinin kohdentamista entisestään.

Taannoin Facebookista eronneille toteutetussa kyselyssä selvisi, että 48,3 prosenttia poistaa Facebook-tilinsä yksityisyytensä suojaamiseksi. 13,5 prosenttia lopetti käytön yleisen tyytymättömyyden takia ja 12,6 prosenttia oli kyllästyneitä sosiaalisen median pinnalliseen meininkiin. Kuusi prosenttia pelkäsi tulevansa palvelusta riippuvaiseksi.