Batmanin ja Teräsmiehen yhteisleffan nimi paljastui – fanit tyrmistyivät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuonna ensi-iltansa saanut Man of Steel -elokuva saa jatkoa vuonna 2016. Tulevassa jatko-osassa Henry Cavillin näyttelemä Teräsmies ottaa yhteen Ben Affleckin esittämän Batmanin kanssa. Tulevan elokuvan koko nimi on nyt paljastettu virallisesti.

Elokuvan nimi on Batman V Superman: Dawn of Justice, eli suomeksi Batman vastaan Teräsmies: Oikeuden aamunkoitto. Nimi sai aikaan voimakkaita reaktioita internetin supersankarifanien keskuudessa. Esimerkiksi populaarikulttuuriin keskittyvä AV Club -sivusto vitsaili nimen viittaavan siihen, että sankarien erimielisyydet tullaan fyysisen kaksintaistelun sijaan ratkaisemaan oikeusistunnossa.

Elokuvan nimen Dawn of Justice -osio viitannee tosiasiassa Justice League -sarjakuviin, jotka kertovat Teräsmiehen, Batmanin ja muiden DC Comis -yhtiön supersankarien perustamasta, rikollisia vastaan taistelevasta ryhmästä. Justice League -ryhmä saa oman elokuvansa vuonna 2018, ja tuleva Batman V Superman: Dawn of Justice tulee toimimaan alkulämmittelynä kyseiselle spektaakkelille.