Humalainen papparainen laulatti junamatkustajia – kadehdittava tulos

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Humalaiset kanssamatkustajat saattavat aiheuttaa selväpäisten reissunautintoon säröä. Hiprakassa heiluvat matkailijat voivat saada aikaiseksi suurta kaaosta ja punaisia korvia kosteilla jutuillaan. Nyt valokeilaan nousee englantilainen herrasmies, joka oli nauttinut ennen matkaa varsinaista laulujuomaa.

YouTube
YouTube

George Haswell oli matkustanut Lontoon Vicrtorian asemalta kohti Kentissä sijaitsevaa Ashfordin kansainvälistä rautatieasemaa. Yhtäkkiä junan käytävälle nousi vaaleaan pukuun pukeutunut mies, joka aloitti äänekkään yhteislaulun junavaunussa. Aiemmin hiljaisuudessa istuneet matkustajat osallistuivat miehen lauluhetkeen.

Noin kuusikymppinen laulumaestro ilmestyi myöhemmin takaisin ja hänen päässään oli ilmeisesti konduktöörin hattu. Huffington Postin mukaan laulupitoinen junamatka oli tapahtunut perjantai-iltana, joten ihmisten viikonlopputunnelma kaiketi kannusti kaikkia hauskanpitoon. Suomalaisessa junassa saattaa nähdä samankaltaisia tempausyrityksiä, mutta harva katajaisesta kansastamme osallistuisi yhteislauluun samanlaisella ponnekkuudella.