Tyttö meni hölmöilemään – tässä liikuttava anteeksipyyntö

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Omatunnon tehtävä on ohjailla ihmisiä oikeiden ja väärien tekojen välillä. Yleensä omatunto alkaa kolkuttaa siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää tekojensa seuraukset. Anteeksipyyntö sen sijaan on oiva keino taltuttaa omatunnon nuhteleva ääni.

Tämän ymmärsi myös pahoille teille ajautunut tyttö, joka oli typeryyksissään heitellyt kiviä erään perheen omakotitalon oveen. Aikuiset olivat tulleet ovesta ulos ja käskeneet tyttöä lopettamaan moisen hölmöilyn. Samaan aikaan taustalta oli kuulunut vauvan itkua. Tämä oli saanut tytön tolaltaan ja tuntemaan itsensä huonoksi ihmiseksi.

Tyttö olikin tahtonut korvata ikävän tekonsa ja askarteli koko perheelle, eli kahdelle aikuiselle ja pienelle lapselle, käsikorut. Hän liitti mukaan käsinkirjoitetun kirjeen, jossa pahoitteli tekoaan ja pyysi anteeksi. Kirjeestä ja käsikoruista otettu kuva on nyt julkaistu Redditissä, ja tyttö muistanee tyhmän tekonsa ainiaan, eikä toista virhettä.